Pennut ovat jo 10-viikkoisia, reippaita ja touhukkaita kissanalkuja. Eilen lapset pääsivät ensimmäistä kertaa boksiin ja auton kyytiin, kun suuntasimme eläinlääkäriin rokotuksille ja tarkastuksille. Pennut kommentoivat matkustamista asiaan kuuluvalla hartaudella, mutta matkat sujuivat äänitehosteita huomioimatta hyvin. Eläinlääkärin vastaanottotilassa olleet koirat saivat lapset hiljaiseksi ja heitä pitikin kovasti ihmetellä turvalliselta etäisyydeltä kaltereiden takaa.
Lääkärissä pennut saivat ensimmäiset rokotukset ja heidät tutkittiin huolellisesti. Fatima käyttäytyi lääkärin käsittelyssä rauhallisesti, eikä inahtanutkaan saamastaan piikistä. Wikke puolestaan ilmoitti, että ei pidä lääkärin aikeista tuikata häntä neulalla, mutta asia hoitui lopulta kohtuullisen kivuttomasti. Seuraava lääkärikäynti on ohjelmassa reilun kolmen viikon kuluttua, jonka jälkeen pennut ovatkin jo valmiita maailmalle!
Oletin pentujen olevan väsyneitä lääkärikäynnin jälkeen, mutta toisin
kävi. Ovella pentuja odottanut, huolestunut mamma putsasi aluksi
lääkäriltä haisevat pennut ja asettui sitten baariksi lattialle. Hetken
pennut jaksoivat olla raukeita ja sitten alkoi vilinä ja vilske.
Kuvaaminen on hankalaa, kun pennut eivät ole hetkeäkään paikallaan vaan
vähintäänkin painivat, kun heidät yrittää johonkin asettaa kuvattaviksi,
mutta julkaisen kuitenkin muutaman räpsäisyn 10-viikkoisista.
 |
Baarissa vasemmalla Fatima |
 |
Fatima |
 |
Wikke |
 |
Yhteiskuvayritys, Fatima käsinojalla |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti