Kaksosilla tuli viisi viikkoa mittariin viime viikonloppuna, jolloin seuraavat potretit otettiin. Tällä kertaa Fatima osui useammin linssin eteen.
 |
Fatima |
 |
Prinsessa! |
 |
Fatima sammui hassuun paikkaan kesken leikkien ja kiipeilyn |
 |
Wikke - varattu |
Kuvat: T.Rantanen
Pentuja on viime viikkoina käynyt ihastelemassa paljon vieraita, joihin lapset ovat suhtautuneet sosiaalisen uteliaasti. Viime viikonloppuna pennut saivat vieraakseen henkilökuntaehdokkaita ja ainakin Wikke onnistui jo löytämään sopivat palvelijat itselleen. Kauniin Fatiman varaustilanne on vielä avoimena.
Pennut käyvät jo tottuneesti hiekkalaatikolla ja maistelevat aina samalla reissulla käytössä olevaa paakkuuntumatonta hiekkaa. Kunhan lapsille valkenee kiinteiden ruokien todellinen merkitys ja hiekan syöminen jää, vaihdamme mikrohiekkaan. Ainakin sunnuntaina lapset söivät jauhelihaa hyvällä halulla, mutta saavat edelleen runsaasti maitoa ja ruokakuppia on kuulemma taas viikolla peitelty ahkerasti... Sunnuntaina pennut saivat myös ensimmäisen matolääkkeen, eivätkä (yllättäen) olleet siitä kovinkaan mielissään. Tällä viikolla pentujen reviiri on alkanut pikkuhiljaa laajenemaan pentuhuoneen ulkopuolelle ja lapset ovat aloittaneet tutustumisen Misty-emon aikuisempaan kissaseuraan. Se on jännä vaihe pentuprojektissa!
Viisi viikkoa on hieno ikä!
VastaaPoista