... ja itse asiassa jo hieman ylikin, kolme viikkoa tulee Thitin vauvoilla täyteen tämän viikon torstaina. Nämä kuvat on otettu lauantaina, mutta en ole aiemmin ehtinyt laittaa niitä blogiin.
 |
| Vanilja hassuttelee selällään sillä aikaa, kun sisarukset tankkaavat |
Kaikilla pennuilla on viikon aikana silmät auenneet kunnolla. Muilla se tapahtui vähitellen, mutta Chili-poika oli avannut silmänsä kokonaan yhden työpäivän aikana. Silmien aukeamisen johdosta pennut on helpompi tunnistaa kuvistakin jälkeenpäin, aiemmin se oli lähes mahdotonta. Pennut kasvavat nyt vauhdilla ja pentukehässä on kaikki muutenkin mallillaan. Kävelyä harjoitellaan parhaillaan ja vaappuminen alkaa jo vähentyä. Pientä painimistakin on jo nähty lasten kesken.
Thiti hoitaa pentuja antaumuksella ja on osoittautunut oikein hyväksi emoksi. Thiti käy syömässä muiden kissojen kanssa ja muistaa ottaa aina ruoan jälkeen rallit Gerizahin kanssa. Pentuhuoneen hiekkalaatikko ei tietenkään kelpaa käyttöön, vaan ne asiat hoidetaan myös muissa tiloissa.
 |
| Chili & Pippuri |
 |
| Vanilja & Sokeri |
 |
| Sokerillakin on asiaa! |
 |
| Vanilja |
Lapset näyttää jo ihan kissoilta eikä miltä tahansa pötkylöiltä! Olen kiitollinen pentujen kuvista, kun en ikinä näe moisia livenä :-)
VastaaPoistaOi voi. On ne vaan niin ihania :)
VastaaPoistaZepa: Pikkuhiljaa mönkiäiset muuttuvat tosiaan kissamaisen näköisiksi ja "pidän kaikki meillä!" -tuntemus alkaa voimistumaan (vaikka en voikaan pitää yhtään pentua...). ;) Saa pentuja tulla meille kyllä ihan vaan katsomaankin, tosin pötkylöiden kanssa pitää olla oman väen kesken, mutta yleensä n. 4 viikosta alkaen
VastaaPoistaMamma N: No niinpä ja alkavat pikkuhijaa kiinnostua emon lisäksi ympäristöstä ja ihmisistäkin