Näyttelyssä oli kuusi yhdysvalloista paikalle lennätettyä tuomaria, joista kolme olivat minulle tuttuja aiemmista näyttelyistä. CFA:ssa jo kahdeksan kuukauden ikäinen kissa katsotaan aikuiseksi, joten Thiti kilpaili Championship-luokassa samalla viivalla kaikkien rotujen leikkaamattomien aikuisten kanssa. Aikuisia oli luettelon mukaan paikalla 80 kissaa, joiden joukkoon mahtui paljon Grand Championeja. Thiti kävi läpi kaikki kuusi kehää ja valmistui siten Championiksi CFA:ssa! Näyttelyssä ei ollut muita leikkaamattomia maukulaisia paikalla, joten Thiti sai automaattisesti rodun ja värin parhaan sekä parhaan Championin nauhat kaikissa kehissä. Nykyisin tuomarit eivät näe papereistaan, mikä kissa on avoimessa luokassa ja mikä on Champion ja näin ollen kaikilla kissoilla on mahdollisuus ansaita grandipisteitä jo ennen kuin ovat valmistuneet ensimmäiseen titteliin. Thiti saavutti tavoitteemme viikonloppuna eli valmistui ja muuta menestystä emme odottaneet. Yllättäen Thiti kutsuttiin Vicki Nyen finaaliin, joka oli viimeisenä lauantaina illalla. Thiti palkittiin tuomarin kolmanneksi parhaan lyhytkarva Championin nauhalla ja siitä käsittääkseni jokunen piste ansaittiin.
Kuva: Heikki Siltala |
Vaikka Thiti on reipas eikä yhtään jännittänyt näyttelyssä tai hotellissa, paljastui sunnuntaina aamulla, että neiti ei ollut malttanut pysähtyä hiekkalaatikolle kuin aivan pienen paakun verran. Tästä tietysti huoli heräsi ja sunnuntaiaamun ensimmäisessä kehässä Thiti käyttäytyikin kummallisen hermostuneesti häkissä ollessaan. Mietin jo lähdemmekö eläinlääkäriin suoraan kehästä, mutta heti omaan häkkiin päästyään Thiti teki laatikkoon isot pissat, mistä neidin olo helpottui kummasti ja näyttely sai jatkua.
Seuraavaksi Thiti suuntaa FIFen näyttelyihin avoimeen luokkaan. Ilmoittauduimme RuRokin näyttelyyn, joka on PetExpo-messujen yhteydessä huhtikuun viimeisenä viikonloppuna. Lisäksi suunnitelmissa on Hyvinkään näyttely jompana kumpana päivänä, minne tulee ehkä myös Gerizah sekä tyttärensä Misty.
Jahas, Thiti on siis perinyt Eppu-sedältä myös pissajännitystä, ei kiva, mutta toivottavasti helpottaa vanhemmiten. Ei ole kiva joutua stressaamaan onko kaikki ok vai pitääkö lähteä lääkäriin.
VastaaPoistaTuli tosiaan mieleen teidän matkakertomukset tuota pissa-asiaa hermoillessa. Se on aika ikävä piirre, kun hoitopaikassakin Thiti panttasi jonkin aikaa ennen kuin uskalsi käydä vessassa. Toivottavottavasti helpottaa aikaa myöden, kuten muistaakseni sedälläkin taisi käydä :)
VastaaPoista