Pennut täyttivät eilen seitsemän viikkoa ja vauhti meillä kotona on kiihtynyt huimasti jälleen viikon aikana. Pennut juoksevat rallia ympäri asuntoa, leikkivät, kiipeävät ja painivat sekä keskenään että Thitin kanssa (joka unohtaa olevansa 4-kiloinen daami eikä enää pentu, toim. huom.). Lisäksi pennut tekevät kaikkea mitä niiden ei toivottaisi tekevän, kuten kiipeilevät ja roikkuvat verhoissa sekä sohvalla käyttäen kynsiään, eli toisin sanoen pitävän kasvattajan kiireisenä. Tuleepa ainakin sohvakankaan kissankestävyys testatuksi. :)
Sunnuntaille osui ensimmäinen aurinkoinen vapaapäivä viiteen viikkoon, joten saimme kuviin hieman luonnonvaloakin. Onnistuimme saamaan muutaman sisaruspotretin pennuista, jotka olivat juuri heräilemässä päiväunilta kiipeilypussa.
 |
Vasemmalta Aisha, Nalle ja Kalle |
 |
Nalle edessä, Aisha vasemmalla ja Kalle oikealla |
 |
7-viikkoiset pojat maitobaarissa |
 |
Aisha viihtyy sylissä |
 |
Nukku-Nalle <3 |
Pennut-sivulle on lisätty lisäksi lapsukaisten kasvotutkielmat. Nallesta tulee muuten näillä näkymin Galileo ja Kallesta Figaro. :)
♥ x 3 ! Eipä sitten juuri muuta. :)
VastaaPoistaTai oikeastaan olisi pitänyt olla x7 ?
VastaaPoistaMahtava ikä, vauhtia riittää! Söpöläiset...
VastaaPoistaMamma N: Nuo ne tärkeimmät kommentit onkin :)
VastaaPoistaZepa: Kyllä, vauhdista tai söpöläisistä ei meillä tosiaan ole puutetta tällä hetkellä...