Edessä Sahara ja Caesar, oikealla Sheeni ja Chandani istumassa |
Kotona riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita aina, kun pennut ovat hereillä. Nämä pennut tuntuvat jotenkin erityisen vilkkailta tapauksilta; he vaikuttaisivat perineen Thitin koheltajageenit ja kun samaan pakettiin on lisätty vielä Wikke-isän puolelta tulevat isomummon ketteryysgeenit, on paketti täydellinen. :D Pennut hyppivät ja pyrkivät korkeisiin paikkoihin mielestäni enemmän, kuin edelliset meillä kasvaneet pennut eli Thitin aiemmat lapset. Pennut esimerkiksi yrittävät jo kovasti hypätä keittiön työtasoille, eikä paljon enää puutu että onnistuvat yrityksessään. Ennenkuulumatonta 10-viikkoisille, ainakin aiempien kokemuksieni mukaan! Yhtenä iltana katselin, kun savutytöt juoksivat nanosekunnissa talon päästä päähän, eteisestä keittiön ikkunalaudalle, samalla tavalla kuin Thiti ja Gerizah normaalitilanteessa juosevat ruokailun jälkeen riehuessaan. Piti oikein katsoa kahteen kertaan, oliko siinä tosiaan Sahara ja Sheeni...
Savutytöt, Sahara näyttää kieltä |
Sheeni (takana) on kyllä kuin ilmetty Pikku-Misty <3 |
Kaikki pennut painavat jo pitkälti yli kilon, eikä ihme; ruoka maistuu siihen malliin! Matokuureja on nautittu tähän mennessä kaksi ja ensi viikolla pennut pääsevätkin ensimmäisille rokotuksille eläinlääkärille. Eli jännä päivä tiedossa pikkuisille autoajeluineen kaikkineen!
Pennuilla on ollut omat kodit odottamassa jo jonkin aikaa. Saharalla ei tule olemaan pitkä matka uuteen kotiin, sillä tyttö muuttaa muutaman bussipysäkin päähän synnyinkodistaan henkilökuntansa silmäteräksi. :)
Caesar-poika muuttaa Espooseen ja saa kaverikseen paria viikkoa vanhemman sukulaispojan Thitin kasvattajalta.
Sheeni on pennuista ainoa pääkaupunkiseudun ulkopuolelle muuttava. Sheeniä odotellaan jo kovasti uudessa kodissa Raisiossa ja siellä tyttö pääsee tutustumaan koirakaveriin.
Vielä pennut eivät kuitenkaan lähde mihinkään, nelisen viikkoa yhteistä taivalta jäljellä! Ai niin, Chandaniko? Hopea on tullut jäädäkseen. <3
Chandani on isomummon lempipentu (eikä C:tä haittaa yhtään nelikiloinen päällä makaava mummeli) <3 |
Hengitys pihisee täällä taas! Mut varsinkin tuo viimonen kuva... PIIHHHHH!
VastaaPoistaC:n ja G:n kuvasta välittyy kieltämättä aito tunnelma <3
PoistaVoi ei mitä söpöläisiä! Etenkin tuo Chandanin musta nenänvarsi aiheuttaa täällä päässä suuria huokauksia. ♥
VastaaPoistaChandani onkin iskän tyttö; Wikellä on samanlainen tumma nenä (joka kuvissa etenkin korostuu). Se ei ole hyvä asia hopeakissalla, mutta eipä siitä ainakaan iskälle ole ollut haittaa näyttelyissä, päinvastoin... :D
PoistaJos Anan henki pihisee niin pihisee tämänkin henki ! Aivan ihania kuvia, malleista puhumattakaan ja toi vika kuva ♥♥♥
VastaaPoistaKiitos ja elkää nyt pahasti pihiskö! :)
Poista